Pitkään sitä tuli Donnan kuntoa seurailtua ja mietittyä milloin on aika päästää irti. Kesä meni vielä mukavasti, mutta syksyn myötä kunto heikkeni. Jonkin aikaa menoa seurailtiin ja kokeiltiin kipulääkitystäkin, mutta liikkuminen ei ollut enää kivaa ja vauhti hidastui. Myös tasapainon kanssa alkoi olemaan ongelmia ja kompastumisia tuli säännöllisesti. Ulkopuolisen silmin Donna todennäköisesti oli vielä kohtuullisessa kunnossa ja sisällähän se oli kuin ei mitään, mutta aina sitä on itse ajatellut, että mieluummin päästää toisesta irti hieman liian aikaisin kuin yhtään liian myöhään. Ja syksyn mittaan ymmärsin, että jos nyt ei luovuteta niin sitten on liian myöhään.. Talvi ja sen myötä liukkaat ja kylmät ilmat olivat kuitenkin tulossa. Damin tai makupalan voimalla Donna oli oma itsensä ja vauhtia löytyi, siksi ehkä päätöksen tekeminen olikin äärettömän vaikeaa. Vaikka järjellä ajateltuna tiesi oikean vastauksen, ei sitä kuitenkaan halunnut antaa periksi.
Viimeisenä iltana Donna pääsi vielä Leevin agilitytreenien jälkeen tekemään hieman agilitya, matalia hyppyjä ja putkea. Kyllähän sieltä intoa löytyi ja vauhtiakin, mutta olihan se vanhan koiran näköistä menoa. Viimeisen yhteisen päivän olin itse vapaalla. Aamulla nukuttiin pitkään vierekkäin ja iltapäivästä lähdettiin Leevin ja Laran kanssa yhteiselle lenkille maastoihin missä Donna oli pentuna paljon ulkoillut. Dami oli mukana ja Donna sai sitä mukanaan kannella. Loppumatkasta jouduimme hieman kiristämään vauhtia, jotta ehtisimme eläinlääkäriin ajoissa. Tämä jäi itseä harmittamaan, sillä Donna selkeästi väsyi ja hienoisesti ontui etupäätään. Toisaalta tämäkin merkki siitä, että aika on oikea.
Donna, Lara ja Leevi 28.10.2016
Eläinlääkäriin mentiin dami suussa ja Donna esitteli aarrettaan hoitajille. Epäilin jo, että eläinlääkäri kyseenalaistaa päätöksemme, mutta onneksi ei ottanut asiaa lainkaan puheeksi. Donna nukahti syliini dami suussa. Aiempien rauhoitusten yhteydessä Donna on monesti 'tapellut' nukahtamista vastaan, ei ole halunnut luovuttaa, mutta nyt se nukahti rauhallisesti ja syliin käytyään ei enää pyrkinyt nousemaan.
Ikävä on kuitenkin kova ja edelleen tulee itku tuota elämäni koiraa muistellessa. Donna oli äärettömän hyvä, mutta myös vaativa opettaja. Donna opetti minulle koiran kouluttamisesta ja lukemisesta enemmän kuin uskon kenenkään tai minkään muun pystyvän opettamaan. Olihan Donna omalla tavallaan aina välillä hyvinkin raivostuttava, mutta silti niin äärettömän rakas.
Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu...
Vaikka sattuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti