maanantai 11. heinäkuuta 2016

Leeville pentuja.... tai eipäs sittenkään

Riitta (kennel Korven Akan) kyseli alkuvuodesta Leeviä jalostukseen. Kevään aikana Riitta tutustui Leeviin ja minä siinä sivussa Riitan narttuun Siruun (Korven Akan Tuittu) sekä vähän myös Sirun sisaruksiin. Kaikki näytti hyvältä ja suunnitelmat oli tarkoitus toteuttaa keväällä 2017.

Tiedossa oli, että Sirun taustalla on epilepsiaa ja tällöin olisi hyvä pyrkiä siihen ettei sitä uroksen takaa löydy. Itse olin siinä kuvitelmassa ettei Leevin taustalla epilepsiaa ole. Jalostustoimikuntakin ehti jo hetken näyttämään yhdistelmälle vihreää valoa, mutta sitten tulikin ilmi, että Leevin takana tätä sairautta onkin. Donnan astutusta suunniteltaessa tarkkaan taustoja tarkisteltiin, mutta tällöin ei kyseinen koira vielä ollut oireillut, ja vaikka nykyisiä terveystilanteita tarkisteltiin niin siltikin tämä meinasi mennä meiltä ohi, mutta onneksi ei mennyt.

Riitan kanssa erikseen ja yhdessä päädyttiin, että Leeviä ja Sirua ei yhdistetä. Kumpikin koira omina yksilöinään on varmastikin jalostusmateriaalia, mutta turha on ottaa riskiä yhdistämällä samaa 'tekijää' kummaltakin puolelta kun se voidaan myös välttää.

Harmi, olisi ollut erittäin mielenkiintoista nähdä millaisia riiviöitä näistä pennuista olisi tullut ja harmittaa myös heidän puolestaan, jotka ehtivät pentua tästä yhdistelmästä toivoa. Vaikka riski sairauden osalta olisi kenties pieni, ehkä jopa olematon, olisi se silti ollut tarpeeton riski.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Agilitya, Open show ja vähän treeniä

Kesä on edennyt jo pitkälle. Toukokuun lopussa käytiin Leevin kanssa silmätarkastuksessa ja jätkän silmät todettiin terveiksi, hyvä niin :) Lisäksi kisattiin agilityssa Laukaassa kahden startin verran. Tulokset ei edelleenkään ollut kummoisia ja itsestä tuntuu ettei edetä mihinkään, mutta eihän radoissa nyt sinänsä paljoa pielessä ole. Treeneissä kepit ovat lähteneet sujumaan tosi mallikkaasti, vielä kun saman varmuuden saisi kisoihin. Seuraavat agilitystartit on mahdollisesti heinäkuun lopussa. Ohessa videot Laukaan radoista.

A-Rata, hylätty

B-Rata, hirrrveesti virheitä ja yliaikaa :)


Flattileirillä vierailtiin Open Show:ssa. Leirille ei osallistuttu kun käytiin osteopaatin käsittelyssä juuri leirin aikoihin niin piti ottaa rauhassa päivät käsittelyn jälkeen. Tarkoituksena oli viedä Open Show:n ainoastaan Donna, mutta paikan päällä ilmoitin sitten Leevinkin. Tuomarina oli Ann Leskinen (kennel Kevätniityn). Leeville ei kummempaa menestystä tullut, se oli nome-luokassa neljäs. Arvostelu oli kuitenkin ihan mukava: 

"Hieman kookas 4-v. uros. Urosmainen pää, hyvät silmät. Tarpeeksi kulmautunut. Syvä rintakehä. Hyvät liikkeet. Hyvä turkki,"

Nome-luokassa kisasi myös Donnan ensimmäisestä pentueesta Justi ja Justi voitti luokan sekä oli lopulta BIS 1! Justi sai myös toukokuun lopulla virallisista näyttelyistä vara-sertin. Donnan ilmoitin super-veteraaneihin. Muita veteraaneja ei paikalla ollut, harmi. Donna siis oli BIS-veteraani sekä BIS 4. Donna otti kyllä tapahtumasta ilon irti ollen turhankin vallaton.

"Sopivankokoinen 11-v. narttu. Erittäin hyvässä kunnossa. Liikkuu kevyesti ja hyvin. Hieman avonaiset käpälät. Kaunis pää. Hyvä turkki. Tarpeeksi luustoa. Erittäin pirteä ja iloinen esiintyjä."

Viime aikoina on pyritty Leevin kanssa treenailemaan nomea, välillä tosin meinaa ohjaajalla iskeä väsymys ja turhautuminen. Edistymistä on niin vaikea huomata. Donnan kanssa on tehty aina joitakin pieniä tehtäviä, ja ai että kuinka helposti se suoriutuukaan tehtävistä. Vesiohjauksiakaan ei ole tehty vuosiin ja niin se vaan ohjautuu vedessä ongelmitta, ja vielä kaislikossa missä luulisi metsästysvaihteen käynnistyvän. Venekin saatiin maisemiin ja nyt olen käynyt Donnaa ja Leeviä uittamassa. Donna sai pelastusliivit ihan vain omaksi mielenrauhaksi, ettei tarvitse pelätä sen heti uppoavan jos uidessaan kramppaisi tai jotain.