tiistai 27. syyskuuta 2011

Rautavaaralla

Viikonloppu vietettiin metsäkanalinnulla Rautavaaralla. Maastossa oltiin lauantai aamusta sunnuntai iltapäivään, on se rankkaa, etenkin jos on huono kunto! :) Koirilla oli kuitenkin mukavaa, tosin kyllä niillekin uni maistui. Vähän saatiin saalistakin ja koirille taas kokemusta. Etenkin Lara yllätti positiivisesti omalla työskentelyllään, vaikka neiti ei ole oikeastaan metsäkanalinnulle päässyt niin homman juoni sillä oli kuitenkin hyvin hallinnassa. Lara osasi käyttäytyä passissa mukavasti ja liikuttaessakin se teki hienosti hakua aivan oikealla etäisyydellä.


Donnakin on kyllä kehittynyt, se ei enää sinkoa kilometrin päässä kuuluvan laukauksen perään ;) Kuvia on taas vain Larasta, otettiin Donnastakin kuvia, mutta ne epäonnistui ja eihän meillä edes kunnon kameraa ollut reissussa mukana. Katsotaan jos vielä metsälle ehditään ennen kauden loppua.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Pentuja pentuja

Donnan tytär, Justi sai 31.8.2011 pentuja. Saldona kolme narttua ja kuusi urosta, joukossa myös ruskeita. Ei ihan ultrassa laskettu neljä pentua pitänyt paikkansa! Pentuja voi käydä ihastelemassa Champerin kennelin kotisivuilla.

Donnankaan pentusuunnitelmia ei ainakaan vielä olla hylätty. Tarkoituksena on tutkituttaa Donnan silmät lokakuussa joukkotarkastuksessa ja urosta mietitään. Jos Donna aloittaa juoksunsa vasta lokakuun jälkeen ja mitään ikäviä yllätyksiä ei tule niin pentuja olisi suunnitteilla... :)

Sorsalla ja agilitya

Tänäkin vuonna vietimme sorsan aloituksesta viikon eteenpäin kaislikossa. Aloituksessa meillä oli Donna mukana, mutta seuraavana päivänä pääsi myös Lara mukaan haavakkojahtiin. Donnan kanssa Lara pääsikin jyvälle, että mitä siellä kaislikossa oikein touhutaan. Kumpikin pääsi näyttämään myös taitojaan ainoana koirana ja kummallekin saatiin onnistuneita kokemuksia. Larakin osoitti olevansa kelpo noutaja, vaikka ensin epäilimme, että olikohan tyttönen vielä tajunnut mikä on homman juju, mutta hyvin löytyi haavakot kaislikosta.


Ylimmäinen kuva on lavastettu, ihan noin helpossa maastossa emme päässeet liikkumaan. Tänä vuonna kaislikko olikin erityisen raskas kahlata, sillä vettä oli edellisiä vuosia enemmän.


Donnan kanssa kävimme ottamassa myös yhden agilitystartin kotikisoissa. Kepeille viennissä en ollut tarpeeksi tarkkana ja Donna kävi tarkistamassa numerolapun ennen kuin aloitti pujottelun. Kontaktit oli jälleen varsinaiset kisakontaktit, mutta lähdössä pysyttiin tällä kertaa paikoillaan. Kun kepeiltä oli jo vitonen alla niin radan loppuvaiheessa Donna tuli yhden hypyn ohi niin sitä en sitten enää korjannut, joten itse meidät hyllytin.. Kymmenellä virheellä oltaisiin oltu kymmenen parhaan joukossa, mutta eikös se niin mene, että tulos (nolla) tai ulos... :) Agilityssa alkoi myös uusi koulutusjakso. Jatkamme taistelua kontakteja vastaan ja treeneissähän Donna tekee kontaktit vallan mallikkaasti, joten milläs ne kisoihin siirretään?!?!

torstai 1. syyskuuta 2011

Surujen sunnuntai

Viikonloppuna vietimme lauantaita taloa maalaten ja muutoinkin ulkona puuhastellen. Tikru oli menossa mukana ja kantoi useamman myyrän lähistöltä pihaan. Illalla kun lopettelimme hommia se kuitenkin lähti vielä omalle reissulleen ja siltä reissulta se ei koskaan palannut. Tikru oli jäänyt tuolla isommalla tiellä auton alle, meidän rakas... Liian suureksi venyi sen reviiri. Tikru ehti olla meillä kaksi vuotta ja viimeiset kuukaudet se nautti vapaudesta minkä sai maalle muuton myötä kokea. Tikru oli aivan ihastuttava kissapersoona, jota jäimme kovasti kaipaamaan, meidän oma myyränmetsästäjä, emme unohda sinua koskaan, olet aina meidän muistoissa.


Hyvää matkaa rakas, nuku hyvin, meillä on niin iso ikävä... <3