maanantai 23. syyskuuta 2013

Kesä oli ja meni...

Pitkä hiljaisuus on taas täällä ollut, mutta on meille jotakin tässä välillä tapahtunut. Pikainen tilannekatsaus siis olisi paikallaan.


Leevi ja Lassi viettivät huhtikuussa ensimmäisiä synttäreitään.

Toukokuun aikana kimppatreenailtiin useammalla eri kokoonpanolla. Lassi ja Leevi opettelivat uimista ja nomen alkeita. Vähän ollaan treeneissä edettykin. Donna on vuorostaan aiheuttanut huolta koko kesän ajan. Se on saanut huhtikuun lopulta lähtien jonkinlaisia kipu-/kramppikohtauksia, varmaa syytä ei edelleenkään ole löydetty, mutta todennäköisesti vika on selässä ja siellä kenties jokin hermo toisinaan joutuu puristuksiin. Onneksi kohtauksia tulee harvakseltaan ja ainakin toistaiseksi ne ovat menneet ohi muutamassa minuutissa. Toivotaan, että Donnalla olisi vielä elinaikaa jäljellä....



Lassi ja Leevi rannalla



Lassi palauttaa maalta... ja vedestä



Heinäkuun lopulla osallistuimme flattien kesäleirille ja siellä oli mukavaa, hyvässä seurassa, röh. Leevi osallistui alokasluokan treeneihin ja sen osalta treenit meni ihan mukavasti, tosin löytyi niitä treenaamisen paikkojakin, mutta on siinä paljon hyvääkin. Lara osallistui avoimen ja alokasluokan treeneihin Mikon kanssa. Ja Donna pääsi viimeisenä päivänä rastityyppisille tehtäville, hyvin oli Donnaltakin homma sujunut.



Donna, Lara ja Leevi heinäkuussa 2013


Leirin yhteydessä järjestettiin myös nomekokeet ja Jojo (Champerin Jockey) sai Kimmon ohjastamana ensimmäisestä nomestartista ALO1 -tuloksen ja ei muuta kuin nenä kohti avointaluokkaa. Justi (Champerin Justiina) sitä vastoin karkasi KP:n käsistä samaisessa kokeessa, ei muuta kuin treeniä siis lisää :)



Jojo (yläkuva) ja Justi toukokuun treeneissä



Leirin Open Show:n osallistui Leevi, Justi ja Digi (Donnan emä siis, Pearly Coat Bunyan Sweet Tiger). Tuomarina Randi Pedersen, Tanska (toimi myös nome-kouluttajana leirillä). Leevi osallistui junioriluokkaan missä oli myös kaksi muuta poikaa. Leevi voitti luokan ja sai pääsylipun BIS -kehään. Leevin arvostelu meni jotensakin näin:

"15 months. Nice head kind exp. Good neck and topline. Correct tailset. Nice forechest. Would prefer better angulations in front. Well angulated from the back. Moved very well from side, close behind and loose in the front."

Justi voitti käyttöluokan ja Digi superveteraaniluokan. Digistä saatiin myös BIS-veteraani. Justi vastasi puolestaan oikein jymymenestyksestä liidellen BIS-kehässä toiseksi. Hienoa Justi ja Heini! :)

Elokuun alussa käytiin Iisalmen KV-näyttelyssä. Tuomarina George Schogol, Georgia. Leeville junioriluokan voitto ERI:llä ja Lara oli avoimen luokan toinen tuloksena EH.

Leevin arvostelu menee jotenkin näin:
"15 months in good size and format, going good outline, long enough head, correct eyes, good ears and neck, very good proportions and topline, good tailset, good balance and agulation."

Laran arvostelu:
"5 years femine of medium size, showing enough temperament, feminine head, strong underjoy, good muscle and sky, good neck and withers, should show more solid topline, a little bit low tailset which a little bit boils outline, would prefere better feet fingers too long."



Laran suosikkiharrastus ei ole näyttelyt... :)

Sorsan aloitusviikko vietettiin jälleen loman merkeissä. Saalis jäi tänä vuonna melko laihaksi sillä lintuja oli aiempia vuosia vähemmän liikenteessä. Leevi opetteli hommaa Donnan opastuksella. Leevi nouti nekin linnut mitkä ei enää Donnalle kelvannut, Leevi toi valmiiksi suolistetut ja jo pari päivää kaislikossa kuolleena paistatelleet tapaukset.


Leevi iltalennolla

Elokuun viimeinen viikonloppu vietettiin flattimestaruudessa. Leevi sai korkata "koeuransa" epävirallisessa junnumestaruudessa. Kilpailu alkoi näyttelyosuudella, jonka tuomarina oli Jenni Juvén (kennel Celtair). Tässä Leevin arvostelu: "Erittäin hyvän tyyppinen uros, hyvä pää ja ilme, hyvä kaula ja ylälinja, ikäisekseen hyvä runko, hieman litteät käpälät. Liikkuu hyvin ikäisekseen." Pisteitä 1/6 (kaikki siis saivat vähintään yhden pisteen).

Koeosuus alkoi vesimarkkeerauksella, se meni Leeviltä ihan hyvin. Tosin lokkia palauttaessa piti vahtia venettä, ettei se vaan katoa. Markkeerauksen jälkeen siirryttiin maaohjaukselle. Leevin kanssa ei juurikaan olla vielä ohjauksia tehty, eikä metsässä ainuttakaan, joten riistan talteen saaminen oli jo ihan hyvä suoritus. Leevi lähti linjalle ihan kohtuullisesti, mutta sen jälkeen eteneminen ei ollut kovin suoraviivaista.

Maaohjauksen jälkeen siirryttiin takaisin rantaan ja tuli ensimmäistä pidempi vesimarkkeeraus ja markkeerauksen jälkeen vesiohjaus markkeerauspaikan etupuolelle. Kumpikin meni Leeviltä hyvin. Tosin telkkää piti ihmetellä palauttaessa. Näiden tehtävien jälkeen tuli haku, hausta Leevi toi 4/5 kun aikaa oli viisi minuuttia. Hakurasti oli melko lähellä ohjaus/markkeerauspaikkaa ja koiraa ei saanut päästää yhtään etenemään sinne suuntaan. Muutaman kerran jouduin Leeviä kutsumaan takaisinpäin ja se selvästi sekoitti sen palikoita haun osalta.



Leevi kesän treeneissä, hillitty lähetys...


Olin Leevin koesuoritukseen ihan kohtuullisen tyytyväinen, toki se olisi voinut paremminkin mennä, mutta myös paljon huonommin. Äärettömän huono seuraaminen tuli yllätyksenä, koska kotona ja treeneissä Leevi on seurannut ihan kohtuullisesti, vaikka olisi ollutkin painetta ja korkea viretaso. Riistojen käteen saamiseen pitää myös kiinnittää huomiota, yhtä laajaa ongelmaa kun ei ole kotona tehdessä ollut.

Tässä vielä tuomareiden näkemyksiä (päätuomarina Eija Siikonen):

Haku: Kattaa hakualueen melko hyvin. Loppuvaiheessa hakuinto hieman laskee.
Ohjattavuus: Maaohjaus: Saisi edetä suoraviivaisemmin. Tiputtaa riistan. Vesiohjaus: Suoraviinainen, hyvä ohjaus, valitettavasti tiputtaa riistan.
Paikallistamiskyky: 1. markkeeraus: hyvä. 2. markkeeraus: suoraviivainen, vauhdikas.
Riistankäsittely: Muutoin hyvä, telkkä tippuu. Haku: pudottelee, yksi käteen.
Muut ominaisuudet: Rauhallinen laukauksissa.
Yleisvaikutelma: Muutoin mukavasti työskentelevä koira, mutta seuraamisessa puutteita. Haku: Yhteistyössä ohjaajan kanssa.

Pisteitä koeosiosta 2/12 eli Leevi oli koeosuuden kuudenneksi paras koira! Vaikka olikin porukan nuorimpia.

Jojo korkkasi Kimmon kanssa avoimen luokan Alavudella 1.9. ja sai erittäin hyvän AVO2 -tuloksen. Pieni haparointi kakkosmarkkeerauksessa aiheutti toisen riistan jäämisen maastoon ja näin ollen palkintosija putosi pykälän alaspäin, muutoin hienosti mennyt koe. Myös Justi jatkoi kokeissa käyntiä ja 15.9. Lieksassa KP ja Justi saivat tavoittelemansa ALO1 -tuloksen, ensi vuonna siis avoinluokka kutsuu myös heitä. Onnea! Justin yleisvaikutelmassa luki näin: "Rauhallisella tyylillä, erinomaisella tehokkuudella kokeen eri osiot tehnyt koira."

Tässä välissä on ehtinyt alkamaan myös kanalinnun metsästys ja aloitusviikonloppu vietettiinkin Hyrynsalmella. Lintuja näkyi jonkin verran ja vähän saalistakin pojat saivat. Hienoa oli kuitenkin seurata Laran ja Leevin toimintaa metsästystilanteissa, Lara opetti ja Leevi yritti pysytellä kannoilla. Yhtään ei tarvinnut hötkyillä lentävien lintujen perään ja muutenkin koirat pysyi hyvin kuulolla sekä sopivalla etäisyydellä. Tästä on hyvä jatkaa syksyä eteenpäin.


Leevi ja Leevin saalis

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kevään kuulumisia

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Mitäköhän me ollaan tässä välissä puuhasteltu. Donnalla oli juoksut helmikuussa ja se vaati omat järjestelynsä. Maaliskuussa startattiin Donnan kanssa agilityssa kahden startin verran. Ensimmäiseltä radalta saatiin meidän ensimmäinen kakkosluokan nolla, mutta sijoitus oli vasta neljäs, eikä se riittänyt pienen osallistujamäärän vuoksi "luokan vaihtonollaan". Toiselta radalta saatiin hylätty, minun moka. Donna ampaisi putken jälkeen minun perään ja tuli yhden hypyn ohi, kun en sitä sille näyttänyt. Tätä ennen meillä oli vitonen alla kontaktivirheestä, muuten moitteeton rata. Jos oltaisiin tultu vitosella maaliin niin todennäköisesti olisi voitettu tai ainakin oltu palkinnoilla, mutta no nollathan ne vaan ratkaisee.

Mikko starttasi Donnan kanssa Mäntän talvinomessa. Parivaljakko osallistui voittajaluokkaan, kun siellä on vähemmän osallistujia ja toisaalta Donnalle on sitä parempi mitä vaikeampia tehtävät on. Tehtävien osalta startti sujuikin mallikkaasti, mutta Donnan rauhattomuus pudotti pisteitä. Niin ja haussa Donna teki sitkeästi töitä yhdessä kohtaa missä ei kuitenkaan damia sitten ollut.

Donna

Tehtävät alkoivat kakkosmarkkeerauksella mikä jäi muistiin ja sen jälkeen otettiin ohjaus. Donna suoritti tehtävät helposti. Sen jälkeen siirryttiin hakuun missä toinen koira teki tien toisella puolella töitä ja toinen toisella, ja sitten vaihdettiin puolia. Tuomareina oli Maija Lappalainen (haku) ja Kirsi Rantala (ohjaus + markkeeraus).

Haku: Aloittaa haun reippaasti. Hieman haku puutuu loppua kohden, mutta koira löytää kuitenkin kolmannen damin. 3/4. Pisteitä 7½
Markkeeraus: Koira hieman rauhaton laukauksissa ja heitoissa, ääntelee. Lähetetään toiselle heitolle, josta koiralla selkeä muistikuva, löytää damin nopeasti. Lähtee ensimmäiselle heitolle vauhdikkaasti, käyttää hyvin nenää, löytää nopeasti, kaunis palautus. Pisteitä 8 ½ (tuomari kirjoitutti paperiin jo täyden kympin, mutta sitten muisti Donnan olleen rauhaton markkeerauksia katsottaessa :))
Ohjaus: Linjalle lähetettäessä ääntelee. Muutoin moitteeton suoritus. Pisteitä 9.
Työskentelyhalu ja tehokkuus sekä yhteistyö: Hyvä yhteistyö, rauhattomuus vähentää pisteitä (Kirsi). Tasaisella tempolla työskennellyt koira, hyvä yhteistyö, passi ok (Maija).

Pisteitä yhteensä 34 ja sijoitus 6/10. Lauantain porukassa sijoitus olisi ollut kolmas pisteiden perusteella.. :) No ihan hyvin meidän "nippanappa avoimenluokan koiralta" oikeiden voittajaluokan koirien seassa.

Maaliskuun 25. päivä Donna täytti kahdeksan vuotta, joten nyt on sitten talossa veteraani-ikäinen koira. Toivon, että saamme pitää Donnan luonamme vielä useamman vuoden ajan.


Donna synttäripäivänä


Pääsiäisenä piipahdettiin Donnan ja Leevin kanssa näyttelyssä Korpilahdella. Tuomarin linja vaikutti tiukalta ja H:ta hän jakoi useampia. Tuomarina siis Matti Luoso.

Leevi osallistui junnuluokkaan saaden EH:n (oli junnuluokan ainoa):
"Hyvän tyyppinen, sopivan kokoinen juniori uros, joka saa vielä miehistyä. Hyvä pään malli, oikea purenta, tummat silmät, sopiva kaulan pituus, riittävä luusto, litteät käpälät. Eturinta ja runko saavat vielä vahvistua ja etukulmaus parantua. Sopiva polvikulmaus. Liikkeet saavat vielä vakaantua. Hyvä hännän asento, mukava käytös."


Kuvissa Leevi näyttelypäivänä 31.3.2013, hieman yli 11 kuukautta





Donna osallistui veteraaniluokkaan saaden myös EH:n ja myös Donna oli luokan ainut koira:
"Hyvän tyyppinen, sopivan kokoinen narttu. Otsapenger voisi olla hieman parempi, muuten hyvä pää. Oikea purenta, hyvä kaulalinja, sopiva luusto, litteät käpälät, hyvä eturinta. Runko voisi olla hieman pidempi. Sopivat kulmaukset. Liikkeestä puuttuu voima, hyvä askelpituus. Liikkeessä melko korkea häntä, hyvä käytös."

Donna 31.3.2013


Saa nähdä mitä seuraavaksi keksitään. Kevättä odotellaan ja treeni-intokin pitäisi jostakin takataskusta kaivella :) Ja tasapuolisuuden vuoksi alla vielä kuva Larasta.



maanantai 4. helmikuuta 2013

Hei me treenataan

Tammikuussa muutama viikonloppu ollaan vietetty kimppatreenien merkeissä, ja helmikuun ekana viikonloppuna saatiin myös vieraileva tähti paikalle, oikein mestari ainesta ;) Nimittäin Kari-Pekka ja Justi vietti viikonlopun Keski-Suomen maisemissa. Yksissä treeneissä oli kamera mukana, joten tässä joitakin treenikuvia. 

Treeneissä mukana tällä kertaa Rodi, Riemu, Donna, Jojo, Lara, Leevi ja Nero

Monet on tähän aikaan vuodesta miettinyt edellisen vuoden saavutuksia ja toisaalta tulevan vuoden tavoitteita. Olikohan meillä vuodelle 2012 tavoitteita lainkaan?!? Piti ihan tuolta aiemmista teksteistä tarkistaa. Kyllä meillä joitakin suunnitelmia oli. Lauma piti täydentyä Donnan ja Simon tyttärellä, mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja taloon jäi poika nimeltä Leevi. Urostahan ei pitänyt koskaan tähän taloon tulla, mutta mutta kuinkas kävikään. Vielä ei ole kaduttanut ;)


Leevi treenaa, loistava ote damista ;)


Laran osalta suunnitelmissa oli taipumuskokeet ja kenties näyttelykäynti, no taippareihin ei menty, mutta peräti yhdessä näyttelyssä käytiin. Donnan kanssa suunnittelin agilitystartteja ja niitä muutama tuossa syksyn aikana juostiinkin ja ihan kohtuullisesti ne menivät vaikka ei mitään oleellisia tuloksia tullutkaan.


Lara


Tulevalle vuodelle toivon jälleen terveyttä niin koirille kuin kaksi jalkaisillekin. Donna lähestyy veteraani ikää niin kieltämättä aina välillä hirvittää, että kuinka paljon meillä enää yhteistä aikaa on jäljellä... Eihän sitä saisi miettiä, mutta minkäs teet. Leevi varmaan kuvataan loppuvuodesta, joten toivottavasti sen osalta saadaan hyviä uutisia (kuten myös Lassin osalta).

Jojo

Donna todennäköisesti osallistuu yhteen näyttelyyn maaliskuussa, veteraaniluokkaan. Katsotaan loppuvuoden näyttelyitä sitten vähän tilanteen mukaan. Leevikin on tarkoitus joissakin näyttelyissä käyttää. Laran osalta suunnitelmat on auki, Larahan steriloitiin joulukuussa, joten odottelen vähän mitä sen karvalle tässä tapahtuu. Nythän sillä on vielä selkeä sänki mahan alla, joten ei vielä voi näyttelyitä suunnitellakaan.

Nero

Koepuolen osalta katsellaan mitä ehditään ja keksitään. Laralla olisi edelleen ne taipparit, Donna voisi tuomareiden ja yleisön huviksi startata vaikka wt-kokeessa. Leevin osalta katsotaan miten kehitytään, voisiko sen jo taippareihin viedä ja kenties junnumestaruuteen. Niin ja on kutsuja tullut naisten hakuunkin, mutta se sitten edellyttäisi niiden taippareiden suorittamista... katsellaan katsellaan..

Riemu

Meilläkään ei enää ole pentukoiraa kun Leevi saavutti junnu iän. Alla vielä kuva Leevistä yhdeksän kuukauden iässä. Kyllä aika kuluu vauhdilla!