Agilitykoira ja omia mietteitä

Ensimmäistä kertaa ilmoitin Donnan vuoden koira -kisaan, Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen vuoden agilitykoira "sarjaan". Kolme nollatulosta riittivät toiseen sijaan. Vikkelä jalkainen tolleripoika vei voiton hienoilla ja ennen kaikkea nopeilla suorituksillaan.

Vielä muutama vuosi sitten Donnalle povattiin menestystä ja kunniaa, mutta niitä ei koskaan taida tulla ohjaajan kokemattomuuden vuoksi. Donnan tunteva ja tietävä ennusti neidistä kolmoisvaliota isoisänsä tapaan, tällöin ajattelin, että käyttö- ja jälkivalio olisivat muotovaliota huomattavasti helpommat saavuttaa. Samainen kaveri olisi muutama vuosi sitten ottanut Donnan yhden kauden ajaksi treenattavakseen, ja olisi palauttanut sen käyttövaliona takaisin. Itse en vain tuolloin ollut valmis luovuttamaan vaan halusin vielä yrittää, jälkikäteen on hyvä jossitella, mitäs jos olisin toiminut toisin. Lähellä oli etten Donnaa täysin hanskaan saanut, mutta sitten usko taisi loppua kesken.

Mutta itsesäälissä kieriskely on taas parempi unohtaa. Kaikkien saavuttamattomien tulosten valossa sijoittuminen edes jossakin kilpailussa lämmittää mieltä. Kaikesta huolimatta Donna on loistava koira, joka on opettanut ohjaajalleen kaiken mitä tähän mennessä olen koirista ja niiden käyttäytymisestä oppinut, ja oppiminen jatkuu edelleen.

Nyt eletään jännittäviä hetkiä ja odotellaan merkkejä mahdollisesta tiineydestä. Tulevasta pentueesta toivon saavani itselleni koiran, jolla olisi Donnan ja Donnan ensimmäisen pentueen tavoin "potentiaalia vaikka mihin", jos sitten osaisi myös ohjaaja tehdä jotakin oikein.

 Donna pentuna ja 1,5 -vuotiaana, silloin kun mitään ei oltu vielä "pilattu" :)

Odotus alkakoon

Donna on nyt astutettu ja enää ei voi muuta kuin odotella, että miten tärppäsi. Jännittäviä aikoja siis elellään. Astutuskuviot ei mennyt kovinkaan suunnitellusti, sillä Donna päätti muuttaa juoksujensa rytmiä. Ensimmäisen progesteronin perusteella hyvä astutuspäivä olisi ollut viikko sitten sunnuntaina, mutta eipäs se sitten ollutkaan. Alkuviikosta otettiin toinen testi ja sen mukaan juoksun parhaat päivät eivät olleetkaan vielä käsillä. Ajeltiin siis Simon luokse lähes viikon ajan päivittäin, iso kiitos Sinille ja Akselille kärsivällisyydestä!

Simo

Nyt oli ainakin mahdollisuus tutustua Simoon hieman paremmin, ja ainakin minä hullaannuin herrasmieheen toden teolla! Aivan ihastuttava koiruus. Mukava oli myös seurata Donnan ja Simon temuamista, tosin ensimmäisenä päivänä Donna esitti "hieman" vaikeasti tavoiteltavaa, mutta kyllä sekin sitten pehmeni.

Kuvien laatu ei päätä huimaa, lunta satoi ja hämärääkin oli

Nyt ei siis auta kuin odottaa ja toivoa, että ultrassa näkyisi vilinää ja vilskettä. Omistajan parhaita puolia ei ainakaan ole odottaminen ja hermorakenne taitaa olla aika heikko, mutta onneksi koirien hermorakenteessa ei ole mitään vikaa :)