sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Odotus alkakoon

Donna on nyt astutettu ja enää ei voi muuta kuin odotella, että miten tärppäsi. Jännittäviä aikoja siis elellään. Astutuskuviot ei mennyt kovinkaan suunnitellusti, sillä Donna päätti muuttaa juoksujensa rytmiä. Ensimmäisen progesteronin perusteella hyvä astutuspäivä olisi ollut viikko sitten sunnuntaina, mutta eipäs se sitten ollutkaan. Alkuviikosta otettiin toinen testi ja sen mukaan juoksun parhaat päivät eivät olleetkaan vielä käsillä. Ajeltiin siis Simon luokse lähes viikon ajan päivittäin, iso kiitos Sinille ja Akselille kärsivällisyydestä!

Simo

Nyt oli ainakin mahdollisuus tutustua Simoon hieman paremmin, ja ainakin minä hullaannuin herrasmieheen toden teolla! Aivan ihastuttava koiruus. Mukava oli myös seurata Donnan ja Simon temuamista, tosin ensimmäisenä päivänä Donna esitti "hieman" vaikeasti tavoiteltavaa, mutta kyllä sekin sitten pehmeni.

Kuvien laatu ei päätä huimaa, lunta satoi ja hämärääkin oli

Nyt ei siis auta kuin odottaa ja toivoa, että ultrassa näkyisi vilinää ja vilskettä. Omistajan parhaita puolia ei ainakaan ole odottaminen ja hermorakenne taitaa olla aika heikko, mutta onneksi koirien hermorakenteessa ei ole mitään vikaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti