sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Agilitykoira ja omia mietteitä

Ensimmäistä kertaa ilmoitin Donnan vuoden koira -kisaan, Keski-Suomen noutajakoirayhdistyksen vuoden agilitykoira "sarjaan". Kolme nollatulosta riittivät toiseen sijaan. Vikkelä jalkainen tolleripoika vei voiton hienoilla ja ennen kaikkea nopeilla suorituksillaan.


Vielä muutama vuosi sitten Donnalle povattiin menestystä ja kunniaa, mutta niitä ei koskaan taida tulla ohjaajan kokemattomuuden vuoksi. Donnan tunteva ja tietävä ennusti neidistä kolmoisvaliota isoisänsä tapaan, tällöin ajattelin, että käyttö- ja jälkivalio olisivat muotovaliota huomattavasti helpommat saavuttaa. Samainen kaveri olisi muutama vuosi sitten ottanut Donnan yhden kauden ajaksi treenattavakseen, ja olisi palauttanut sen käyttövaliona takaisin. Itse en vain tuolloin ollut valmis luovuttamaan vaan halusin vielä yrittää, jälkikäteen on hyvä jossitella, mitäs jos olisin toiminut toisin. Lähellä oli etten Donnaa täysin hanskaan saanut, mutta sitten usko taisi loppua kesken.

Mutta itsesäälissä kieriskely on taas parempi unohtaa. Kaikkien saavuttamattomien tulosten valossa sijoittuminen edes jossakin kilpailussa lämmittää mieltä. Kaikesta huolimatta Donna on loistava koira, joka on opettanut ohjaajalleen kaiken mitä tähän mennessä olen koirista ja niiden käyttäytymisestä oppinut, ja oppiminen jatkuu edelleen.

Nyt eletään jännittäviä hetkiä ja odotellaan merkkejä mahdollisesta tiineydestä. Tulevasta pentueesta toivon saavani itselleni koiran, jolla olisi Donnan ja Donnan ensimmäisen pentueen tavoin "potentiaalia vaikka mihin", jos sitten osaisi myös ohjaaja tehdä jotakin oikein.


 Donna pentuna ja 1,5 -vuotiaana, silloin kun mitään ei oltu vielä "pilattu" :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti