sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kuulumisia

Eloa taas pitkästä aikaa tännekin. Mitään suurempia ei tässä välissä ole tapahtunutkaan. Lokakuun viimeinen viikonloppu vietettiin vielä metsäkanalinnulla tai Donna ja Mikko metsästi, me Laran kanssa otettiin viikonloppu levon kannalta. Laralla muutaman päivän selittämätön kuumeilu juuri ennen viikonloppua niin oli hyvä ottaa rauhallisemmin, mutta selitäpä se tuolle pikkukoiralle ettei tartteis juosta... Donna vastaavasti oli ensimmäisellä reissulla toiminut loistavasti, mutta sitten oli jälleen tytöllä oma pää mukana vähän liian vahvasti, meidän neropatti "kyllä minä tiedän"...


Flattien syystreffitkin vietettiin viikko sitten ja itse olin lähinnä keittiössä, mutta Mikko osallistui Laran kanssa alokasluokan koulutuksiin Toskalan Mikan johdolla. Hienosti oli Lara suoriutunut tehtävistä ja vauhtiakin oli kiitettävästi. Mukava viikonloppu siis ja rutkasti univelkaa kotiin viemisenä!

Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä ja otin lenkille kameran mukaan. Kuvia en kuitenkaan loppujen lopuksi ottanut kuin Donnan tyttären (Justin) pojasta Riemusta, Champerin Kulkuri, kohta kolme kuukautta. Vanhempien koirien lenkki kun suuntautui lähes koskemattomaan sammalmetsään, jossa ei kuvaamiseen valo riittänyt, mutta mukavaa oli silti ja koirat nauttivat menosta!




Ensi viikonloppuna olisi vuorossa Donnalla taas vaihteeksi kaksi agilitystarttia, sertin metsästys siis jatkuu. Myöskin pentusuunnitelmat ovat edenneet ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti